Emergency Exit on 2-vuotias

Tämän blogin ensimmäisestä tekstistä on kaksi vuotta. En keskinyt mitään erikoispostausta, enkä tämän päivän fiiliksellä jaksa yrittää. Vuosi sitten blogin täyttäessä vuoden kirjoitin tämän tekstin. Minusta tuntuu, etten ole edennyt tuosta yhtään. Samat ongelmat, sama hiljaisuus niistä.

Tästä aamusta olo on parantunut sen verran, että pääsin sängystä ylös, kävin vessassa ja suihkussa (enkä hajottanut sitä shaveria). Sain vaatteetkin päälle, lattialta tosin ne vähiten haisevat jo pariin kertaan päällä olleet, kun en jaksanut kaivella kaappeja. Söin aamupalaa ja luin muutaman edellisen päivän lehdet. Laitoin astianpesukoneen päälle, kirjoitin itselleni listan tämän viikon päiväkohtaisista tavoitteista ja tein kouluhommia kymmenisen minuuttia. Tuntuu siltä, että pitäisi tehdä enemmän, mutta tein sen, mitä olin tuohon listaan tälle päivälle kirjoittanut. Periaatteessa tiedän, että tämän aamun olon jälkeen ei ole fiksua vaatia itseltään liikaa, mutta silti on syyllinen olo.

Päätä särkee särkylääkkeestä huolimatta, ja niska ja selkä tuntuvat olevan kovin jumissa. Nyt olisi tarkoituksena lähteä kävelylle heti, kun astianpesukone pysähtyy. Sitten kaupan kautta kotiin. Toivottavasti kävely auttaa kipeään kroppaan.

Laitan tähän perään vielä tekstin, jonka kirjoitin reilu viikko sitten, kun mietin sitä yhteydenottoa psykiatriin. Jonkinlainen oirelista siis (plus alkuläpinää, kun ajattelin tämän omaksi postauksekseen):

Keskittyminen opiskelujuttuihin tuntuu nyt vaikealta. Sain kirjoitettua pari lausetta yhteen työhön ja lisäksi tehtyä listan asioista, joita pitäisi tehdä. Yhteenkään niistä en nyt uskalla tarttua. En pysty lukemaan omaa tekstiäni pitämättä itseäni  täysin lahjattomana idioottina. Teen nyt sitten sitä oirelistaa, josta aiemmin puhuin. Onpahan jotain, mitä kopioida sähköpostiin, jos päädyn ottamaan yhteyttä siihen psykiatriin. (Ensin pitäisi uskaltaa kertoa miehelle. Mielestäni se olisi reilua.)

Nämä oireet ovat tulleet tai muuttuneet pahemmiksi vuodenvaihteen aikaan.

Yleinen tunnetila

Mieliala on enimmäkseen matalalla, parhaimmillaankin lähinnä neutraali. Jotkut harvat asiat saavat ainakin hetkeksi unohtamaan huonon olon, jopa hetkellisesti olon paremmaksi. Nämä hetkelliset hyvät jutut eivät kuitenkaan kanna, vaan heti kun joku mukava tekeminen loppuu, masentunut olo palaa. Satunnaisia itkunpurskahduksia tulee oikeastaan päivittäin – tai tulisi, jos olisin enemmän yksin. Muiden nähden en itke, en ainakaan ilman näkyvää syytä.

Keskittymiskyky ja muisti

Molemmissa on ongelmia. Pahimpina hetkinä en jaksa lukea edes yhtä lehtiartikkelia tai katsoa kokonaista (muutaman minuutin) Youtube-videota. Erityisesti opiskelujutuissa keskittyminen on vaikeaa, pääasiassa sitä häiritsee syyllisyyden ja huonommuuden tunne. Lähimuisti tuntuu erityisen pätkivältä: unohdan moneen kertaan päivässä, mitä olinkaan tekemässä. Saatan vaikka kotona lähteä toiseen huoneeseen tekemään jotain, ja sitten en muistakaan mitä olin menossa tekemään. Netissä surffatessa saatan ajatella, että ”katsonpas sen sivun”, mutta kun pitäisi etsiä tuota sivua, en enää muista mikä se oli. Unohtelen joskus sanoja asioille. Näitä asioita tapahtuu useammin kuin aikaisemmin.

Itsetunto ja itseluottamus

Nämä eivät koskaan ole olleet erityisen hyviä, ja eivät oikeastaan ole nyt tavallista alempana. Tosin asiat, jotka nyt riittävät lähes täydelliseen itseluottamuksen menetykseen, ovat pienempiä kuin ennen. Haukun myös itseäni enemmän kuin tavallisesti. En myöskään uskalla hakea uusia töitä, vaikka jokin mielenkiintoinen ilmoitus jossain olisikin. En usko olevani tarpeeksi hyvä tai pärjääväni juuri missään työssä. Pelkään haukkuja ja epäonnistumista.

Syyllisyys ja arvottomuus

Syyllisyyttä tunnen kaikesta mahdollisesta, myös asioista, joihin en todellisuudessa voi vaikuttaa. Jos saan pienenkin vihjeen, että olen tehnyt jotain väärin, se pyörii päässäni päiviä. Lisäksi minun on vaikea nähdä itseäni hyvän kohtelun arvoisena, joten en huolehdi itsestäni niin hyvin kuin pitäisi.

Tulevaisuus

Valmistuminen ja työnhaku pelottavat. En usko pärjääväni missään. Pelkään, että oloni tulee aina olemaan tällainen.

Itsetuhoisuus

Olen itsetuhoinen, mutta en vakavasti. Lähinnä viiltelen tai lyön itseäni, viillot ovat pinnallisia ja lyönneistä tulee korkeintaan mustelmia. En halua tai aio tappaa itseäni, mutta silti ”mitä jos hyppään tältä sillalta alas” –tyypiset pakkoajatukset vaivaavat minua. Nuo ajatukset ovat pelottavia, ja haluaisin niistä eroon.

Unihäiriöt

Vaikeinta on nukahtaminen, mutta melatoniini auttaa siinä kohtuullisen hyvin. Ilman melatoniinia nukahtamiseen on mennyt ainakin pari tuntia, melatoniinin kanssa korkeintaan tunti. Herään noin kerran yössä, suunnilleen pari tuntia nukahtamisesta. Nukahdan kuitenkin lähes heti uudestaan. Aamuisin olen aina väsynyt.

Mielenkiinto ja mielihyvä

Harvassa ovat molemmat.  Oletin esimerkiksi, että lumen tuleminen parantaisi hiukan mieltäni (pimeä talvi ei ole helpottanut asioita), mutta nyt kun lunta on, ei se tunnu millekään. Juuri mikään ei kiinnosta. En oikeastaan halua tehdä yhtään mitään, teen asioita vain velvollisuudesta. Seksiäkään ei tee mieli yhtään. (Tämä on nyt oireena pahempi kuin koskaan aiemmin.)

Väsymys

Väsyttää koko ajan. On aina sellainen olo kuin olisin itkenyt tai maannut sohvalla koko päivän (liian usein näin onkin).  Pahimmillaan en jaksa tehdä kuin ehkä yhden vähäistä ajattelua vaativan asian, kuten pyykkien lajittelun, vaatteiden pukemisen, sähköpostin lähettämisen tai laskun maksamisen. Parhaimmillaan päivän aikana saan itseni ovesta ulos, kirjoitan ehkä pari lausetta opiskelujuttuja, palaan kotiin ja teen ruokaa, ja ehkä teen illalla jopa jotain aavistuksen aktiivisempaa kuin katson telkkaria.

Ärtyneisyys

Välillä minua ärsyttävät (paljon) ihan totaalisen naurettavat asiat. Esimerkiksi jos mies ehdottaa, että siivottaisiin. Tai kun joku pitää ärsyttävää ääntä. Tai kun kaupassa ei ole juuri sitä, mitä lähdin hakemaan. Tottakai nämä asiat voivat ärsyttää ketä vaan, mutta silloin kun minua ärsyttää, tekisi oikeasti mieli huutaa ja raivota. En toteuta tätä, koska tajuan itsekin, kuinka ylimitoitettuja reaktioni olisivat.

Ahdistus

Masennus on enimmäkseen tukahduttanut ahdistuksen. Se tulee esiin lähinnä silloin, kun pitäisi opiskella tai olla jossain tekemisissä vieraiden ihmisten kanssa. Suurin ahdistuksen aihe on epäonnistuminen tai itseni nolaaminen jotenkin. Pelkään molempia paljon, ja siksi ihmiset ovat vaikeita. Pelkään vaikka kirjoittavani sähköpostiin jotain väärin tai loukkaavasti. Pelkään ihmisten näkevän kuinka surkea ”oikeasti olen” (siis omasta mielestäni).

Syömisoireilu

Tässä ei ole tapahtunut vuodenvaihteessa mainittavaa pahentumista, olen vain palannut siihen, mitä ennen joulua oli. Kohtuullisen aktiivista oireilua on ollut ehkä kaksi vuotta. (Tätä ennenkin on ollut jotain, mutta välissä on ollut oireettomia pätkiä.) Juuri nyt yritän rajoittaa syömistä, mutta se on vaikeaa, kun masentuneisuus tuntuu vievän kaiken energian.

Dissosiaatio

Tätä on tapahtunut hämmentävän vähän. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, kuin olisi irrallani kropastani. Useimmiten tämä koskee vain osaa kehosta, kuten käsiä tai jalkoja. Joskus harvoin myös ympäröivä todellisuus tuntuu irralliselta. Täysin läsnä olevaksi tunnen itseni harvoin.

Fyysiset oireet

Tuntuu kuin joku istuisi rintani päällä, tai kuin joku puristaisi sydäntäni. Kurkussa on epämääräinen tunne, kuin jonkun käsi olisi kaulani ympärillä. Vatsaa sattuu tai vihloo välillä. Joskus on kylmä.

Kokonaisuutena: pahimmillaan käsittämättömän surkea olo, jolloin tekisi mieli vain käpertyä sänkyyn. Itsesyytöksiä ja niistä seuraavia itkukohtauksia, jotka lakkaavat joko ajan kanssa (kun kroppa ei enää jaksa) tai kun keskeytän ne viiltelemällä. Minulla on vaikeuksia ajatella selkeästi ja toimia tavoitteellisesti. Päätöksenteko on vaikeaa, koska pelkään tekeväni jotain väärin. Jatkuva tunne siitä, että olen epäonnistunut ja huono, ja kohta menee jotain pieleen.