tiistai 19. heinäkuuta 2016

Tappiomieliala

Näin unta, että äiti näki viiltelyarpeni. Onnistuin unessa selittämään (huutamaan), miltä minusta on tuntunut kaikki nämä vuodet ja miksi olen viillellyt. Äiti tajusi, ettei mikään hänen neuvonsa auttaisi tai kelpaisi, joten hän jätti minut yksin pahan oloni kanssa.


Onneksi on ihmisiä, jotka tajuavat, etten kaipaa neuvoja. Minä tiedän kyllä, missä ajatteluni menee vikaan. Tiedän kaikki mahdolliset keinot, joita voisi kokeilla. Ongelma on, etten jaksa. Nytkin tuntuu siltä, että energia valuu minusta pikkuhiljaa pois. Ei ole mikään ratkaisu silloin tällöin antaa minulle energiapiikkiä ect:llä. Ainakaan tähän aikaan vuodesta, kun terapia on tauolla, ja minun pitäisi itsenäisesti kyetä ottamaan hyöty irti ja muuttaa ajatusmallejani.


Nyt makaan sohvalla enkä tee edes mitään kivaa. Työ ennen huvia. En ole tehnyt tarpeeksi kotitöitä, joten en voi tehdä mitään muutakaan. Koko olemiseni ja elämiseni keskittyy syyllisyyden välttelyyn. Viiltelyllä pääsen eroon tuosta tunteesta, perfektionismilla yritän estää sitä edes syntymästä.


Olisi helpompi hyväksyä loppuiän kestävä masennus kuin yrittää taistella itsensä terveeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienikin kommentti on suuri ilo.