Ect:n myötä opittua

Sähköhoitoni päättymisestä on nyt melkein kaksi viikkoa aikaa. Olen ajatellut ja ymmärtänyt uusia asioita nyt, kun vointini on ollut parempi. Tässä ainakin pari niistä.


Mieliala ja omat mahdollisuudet vaikuttaa siihen


Masentuneena tunsin jatkuvaa syyllisyyttä omasta mielialastani. Pelkäsin ja ajattelin ylläpitäväni masennusta tahallani huomion tai minkä lie syyn takia. Nyt olen huomannut, että positiivinen mieli ei suurimmalta osin riipu omasta päätöksestäni. Parhaat päiväni ovat olleet sellaisia sattumalta. On toki ollut mahtavaa nauraa niin, että nauru tulee vatsasta asti sen sijaan, että vain naurahtaisin. En muista milloin viimeksi nauruni on ollut tällaista, siitä on vuosia. Pääasiassa päivät ovat vain olleet hyviä, en ole erityisesti yrittänyt tehdä niistä sellaisia. Toki ulkoiset tapahtumat vaikuttavat mieleen sekä hyvässä että pahassa, ja niin elämässä kuuluukin olla.


Se, mitä tästä voin yrittää hyötyä on ymmärrys siitä, että jos minulla voi olla hyviä päiviä ilman, että pyrin tuottamaan niitä, eivät huonotkaan päivät ole minun syyni. Lisäksi olen konkreettisesti nähny kuinka paljon enemmän huomiota hyväntuulisena saa, joten kuvitelma että pyrkisin masennuksella saamaan huomiota, ei voi olla todenmukainen, jos niin vielä joskus ajattelen.


Mitä masennus on


Masennuksen luonne on selvinnyt minulle tarkemmin, kun olen päässyt kokemaan elämää ilman sitä. Olenkin äkkiä halunnut asioita, halunnut nähdä ihmisiä ja ennen kaikkea myös jaksanut toteuttaa halujani. Masennus on minulle paitsi surullista mielialaa, myös haluamisen, motivaation ja energian puutetta. Ei siis ihme, että elämä tuntuu vaikealta, kun ei tunnu olevan mitään, minkä vuoksi tehdä jotain.

Loma!

Sähköhoito on ilmeisesti muuttanut minua muutenkin kuin palauttamalla elämänhalun. Olen antanut tämän blogin osoitteen useammallekin tutulleni, en edes muista varmasti keille kaikille. Että terve vaan, jos teitä täällä käy!


Käyn muuten melkein joka päivä tsekkaamassa, onko blogiin tullut uusia kommentteja. Yleensä ei ole. Että jos mietitte, että välitänkö minä siitä, tuleeko niitä vai ei, niin kyllä välitän! Ymmärrän toki, että näihin aiheisiin ei varmaan tunnu olevan juuri sanottavaa.


Juuri nyt lomailen ja olotila on pysynyt enimmäkseen hyvänä. Joitain epämääräisiä masennuksen häivähdyksiä on pyyhkäissyt jossain kaukana, mutta toistaiseksi olen onnistunut lähettämään ne matkoihinsa. Mutta kuitenkin, en todella väitä, että olisin varmasti päässyt masennuksesta täysin ja lopullisesti.

Mietteitä sähköhoidon jälkeen

Nyt olen elänyt läpi kolme viikkoa sähköhoitoa. Joku jo aiemmin kommentoi, ettei suostuisi sähköhoitoon mistään hinnasta. Vaikka olo on välillä tuntunut oudolta, en kadu hoitoon lähtöä. Tällä hetkellä minulla on paljon parempi olla. En haaveile enää kuolemasta eikä oloni ole tuskainen.


En hämmästy, jos masennus palaa. Se on kuitenkin ollut kumppaninani viimeiset kymmenen vuotta, en usko että siitä näin helposti pääsee. Ja kuten minun potilasasiakirjoissani lukee, oma vaativuuteni tekee minusta masennukselle alttiin. Ensi syksy vielä ainakin kuluu terapiassa, toivottavasti opin jotakin hyödyllistä.


Mikäli masennus palaa, olen valmis palaamaan takaisin sähköhoitoon. En pidä sitä barbaarisena tai kyseenalaisena menetelmänä, minua se auttoi, joten uskon että se voi auttaa uudestaankin.


Kuitenkaan en osaa ajatella itseäni oikeasti sairaana. Toisaalta sähköä ei terveen ihmisen päähän tungeta. Jotakin pitäisi kai vielä omassa ajattelussa osata muuttaa.
Ja muuten, jos joku haluaa kysyä jotain sähköhoidosta, voin yrittää vastailla.

Yhdeksäs ja viimeinen ect

Ect on nyt ohi. Olisivat kai halunneet pitää mua vielä neljännen viikon hoidettavana, mutta itse halusin mökille. Luulisin että pieni lomailu tekee hyvää.


Bdi-pisteet oli tänään 11, eli mun mielestä aika hyvä. Ainakin tiedän nyt sen verran, että jos masennus pahenee uudestaan, voin pyytää uuden lähetteen ect:hen.


Olo on jokseenkin väsynyt ja päätä särkee, mutta muuten ihan hyvä.

Sähkö on päättymässä

Huomenna on vika sähkö. Tämä molempia aivopuoliskoja kiusaava versio on tuhonnut muistoja tehokkaasti. En muista kaikkia paikkoja, joissa olen käynyt tai kaikkia asioita, joita olen tehnyt. Toisaalta olo ei ole aivan yhtä tuskainen kuin aiemmin. Hieman yksinäistä kyllä on, sairauteni kanssa olen erakoitunut turhan paljon. Toivottavasti en unohda töiden alkua syksyllä.

Parempaa

Alkaa pikkuhiljaa sujua paremmin, jaksan jopa nauraa. Muistiongelmia on kyllä tullut, mutta ne on sen arvoisia. Toivotaan, että tämä kestää.

Kahdeksas ect

Vihdoin tuntuu siltä, että ect alkaa tehdä jotain. Ainakaan ei tunnu enää niin kurjalta. Perjantaina on ehkä viimeinen, ainakin sitä yritin pyytää, kun haluaisin mökkeilemään. Odottelen vaan että lääkäri soittaa.


Luultavasti kuitenkin tehokkaampaan sähköön vaihtaminen oli hyvä veto. Käsivarren ehdin kyllä viillellä täyteen ennen kuin sähkö kerkisi auttamaan, ja hieman kaduttaa. No, aina ei voi toimia fiksuimmalla tavalla.

Muisti pätkii

Sähkö vaihdettiin siis molempia aivolohkoja stimuloivaan versioon. Siitä tulee kai enemmän muistiongelmia, mutta ei sillä niin väliä, jos en enää halua kuolla.


Harmittaa, että olen viettänyt niin vähän aikaa ystävien kanssa. Tämä sairaus on tehnyt minusta hyvin yksinäisen. Toivottavasti sähkö lisää sosiaalisuutta. Kai se on jo lisännytkin, en vaan muista mitä olen sopinut ihmisten kanssa.

Ect 7

Vaihdettiin tehokkaampaan sähköön. Olen siis hyvin pihalla ja päätä särkee. Puhuivat että pitäisi jatkaa vielä ensi viikkokin sähköä. Tarkoituksena oli kyllä lähteä maalle. Täytyy neuvotella asiasta keskiviikkona.


Pää ei toimi nyt ollenkaan, joten jääköön tämä postaus tähän.

Hullu

Mulla on hirveä olo. Haluaisin vain kuolla. Ei kukaan jaksa mua. Mä oon saatanan rasittava huomionkipeä pentu. Mussa ei ole mitään elämän arvoista. Mikään ei tunnu miltään.


Miten helvetissä mun elämästä tuli tällanen. Mikään ei ole pielessä ja silti tuntuu vaan pahalta. Mä en jaksa. Mä ymmärrän miksi ihmiset tekee itsemurhia.


Mä en kestä. Eikä kukaan kestä mua. Ei ketään kiinnosta auttaa mua. Ne sähköhoidon ihmisetki vaan haluaa musta eroon. Ei mun elämässä ole mitään vialla, mä olen vaan kiittämätön itsekäs kakara.

Mikään ei kiinnosta

Elämä on täysin sekaisin. Tämän viikon puolivälissä bdi-pisteet kävi kymmenessä, eli oli ihan hyvä olla. Nyt ne on päälle neljänkymmenen, eli olo on aika karmea. Kaikki on perseestä. Mitään ei huvita tehdä, mikään ei maistu hyvältä, mikään ei kiinnosta. Tekisi mieli vain napsia ketipinoreja ja nukkua.


Haluaisin kuolla. En tapa itseäni, koska se olisi julmaa muille, mutta haluaisin silti kuolla pois.


Kaikki ärsyttää. Mikään ei ole kivaa. Olen paska ihminen. Mikään ei kiinnosta. Mikään ei auta. Kukaan ei auta. Olen hirveän yksinäinen, mutta mitä muuta muka ansaitsisin.


Tralla-vitun-lai.

Kummallisia oloja

Mulla on tosi outo olo. Ihan kuin en olisi itsessäni. Jotenkin irrallinen fiilis. Ahdistavaa.


Eilen oli tosi huono fiilis sähköstä lähtiessä. Mun sisko haki mut sieltä, itkettiin yhdessä. Se tuntui oudolla tavalla hyvältä.


Tosi sekavaa. Vielä pitäis ens viikko olla sähköä. Entä jos mä en uskalla parantua?

Ect nro 6

Tänään oli ikävä päivä. Hoidossa itketti. Lykkäsivät mulle taas bdi:n tehtäväksi. Viiltely kutsui taas ja lähti täysin käsistä. Nyt on vasen käsivarsi täynnä. En tiedä mitä tästä tulee.

Takapakkia

Hiisi vie, nyt ahdistaa. Ei mitään järkevää syytä tälle, ahdistaa vaan. Kaikki paikat tuntuu vieraille, ehkä tämä johtuu siitä. Vanhat rauhoittumiskeinot kutsuis jälleen. Täytyy puhua tästä huomenna sähkössä. Ei kai mikään suoraviivainen paraneminen ollutkaan tiedossa.


Voi miksi minun pääni ei keksi muuta kuin viiltelyn? Nyt ei edes ole mitään syytä ahdistua. Paitsi oma edistyminen. Niin moni ehti jo kovasti ilahtua siitä, että mulla alkoi mennä paremmin. Nyt mä petän ne kaikki. Paska ihminen.


Ei, ei, samat vanhat ajatukset taas. Mä en halua elää. Luoja, miksi tämä on niin vaikeaa. Auta mua!

Ect:n sivuvaikutuksia

Ect on tehnyt mun olosta paljon mukavamman, mutta sivuvaikutuksiakin on. Tässä niistä joitain.


Päänsärky iskee jokaisen hoitokerran jälkeen. Toisaalta mä olen jo valmiiksi hyvin tottunut migreeneihin, joten tämä ei ole mitään uutta.


Tilan ja karttojen hahmottaminen on vaikeaa. Tuntuu kuin olisin jatkuvasti ihan uudessa paikassa. Tämä on kummallista, koska yleensä ymmärrän karttoja ja tilaa hyvin.


Tutut tavarat tuntuvat uusilta.


En muista käymiäni keskusteluja. Saatan lukea jonkun lähettämäni fb-viestin ja se tuntuu ihan vieraalta.


En muista tavaroiden paikkoja. Pitäisi siivota, mutta tavarat menevät hukkaan, jos laitan niitä pois.


Tavallaan ei tee mieli viillellä. Tavallaan, koska se ei kuitenkaan tunnu ajatuksena vastenmieliseltä, mutta tarvetta ei varsinaisesti ole.


Tutut paikat tuntuvat vieraille. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen tottunut katselemaan paikkoja tietyssä mielentilassa ja nyt olo on erilainen.


Kirjoittaminen tuntuu vaikealta ja vieraalta. Ehkä tässä on sama kuin viiltelyssä - ei ole samanlaista tarvetta. Teen paljon enemmän kirjoitusvirheitä, en tiedä miksi.


Muistikuvat viimeiseltä parilta viikolta ovat hyvin hatarat. Tämä tosin oli oletettavissa.


Kaikesta huolimatta tämä tuntuu olevan sivuvaikutusten arvoista. Haluan taas nähdä ihmisiä ja tehdä asioita. Ja ihanaa, että on lomakin, saan totuttua näihin "uusiin" aivoihin. Ja kaipa ne vanhat aivot jossain vaiheessa palaavat. Toivon vaan, että en unohda tätä koko kesää. Toivon, että muistan sähkön auttaneen, jos mieliala kääntyy taas laskuun.


En kadu tätä ratkaisua. Mä saan taas elää.

Ect nro 5

Takana taas yksi ect. Samat tyypit siellä pyörii joka kerta. Hirmu ystävällisiä hoitajia. :) Luultavasti vielä neljä kertaa tällä tiheällä aikataululla. En sitten tiedä onko sen jälkeen ylläpitosähköä kerran kuussa vai miten. En muista olenko kysynyt, tehokas nollaamaan aivot tuo sähkö.


Joku aiemmin kommentoi, ettei suostuisi sähköön mistään hinnasta. Mulle se ei ole tuntunut sellaiselta, etten suostuisi. Tuntuu parantavan mielialaa ja muutkin siellä käyvät näyttävät pirteämmille kuin viikko sitten.

Neljäs ect

Olen melkoisen pihalla. Päätä särkee. Muuten on kohtuullisen hyvä olla. En pystynyt viikko sitten edes kuvittelemaan, että olo voisi olla parempi. Nyt on kuitenkin helpompi olla. Bdi-pisteet on pudonneet puoleen aiemmasta. En enää pelkää, että jäisin yksin. Kyllä mä saan apua jos tarvin. Kyllä mä saan huomiota, vaikka voisinkin paremmin. Uskomatonta miten tämä voi toimia. Jumalalle kiitos.

Ensimmäisen ect-viikon jälkeen

Olen nukkunut paremmin kuin pitkään aikaan. Olo on hämmentävä. En halua kuolla. Tästä voisi jopa tulla jotain. Ihan kuin viime vuodet olisivat olleet vain unta.


Lähimuisti on kyllä palasina, mutta jospa se palautuisi. Tai jos sen menetys olisi sen arvoista. Tuntuu kuin olisin taas lapsi. On kesä ja loma. Luoja anna tämän toimia.

Kolmas ect

Kolme ect-kertaa takana. Päätä särkee ja väsyttää. Lisäksi tuntuu siltä, että itkettäis, mutta itku ei tule.


Heräsin tänään anestesiasta totaalisen pihalla kaikesta. Muistikuvat hoitoon menosta on hyvin hämärät. Keskittymiskyky on nollissa.


Ensi kerralla mies pääsee mukaan. En tosin tiedä laskeeko ne sitä katsomaan itse hoitoa - tai haluaako se edes katsoa. Mä haluaisin nähdä.

Epäilyksiä

Tänään olen vain ollut kotona ja nukkunut. Olo on ollut jotenkin epätodellinen. Täytyy yrittää muistaa kysyä huomenna sairaalalla onko tämä normaalia ect:n yhteydessä. Ahdistaa kun olisi siivottavaa, mutta mitään en jaksaisi tehdä. On myös kurjaa, kun kaverit on jääneet pois mun elämästä, kun en ole jaksanut pitää yhteyttä.


Pelkään, että ect:stäkään ei ole avuksi tai että se muuttaa tilannetta vain osittain. Tunnen olevani epäonnistunut ihmisenä. Olen yksinäinen. Entä jos voimani tehdä asioita ei muutu? Entä jos loppuelämäni on tällaista? Vielä pari kertaa sähköä ja sitten pitäis näkyä jotain. Entä jos osoittautuu, että mä oon vaan laiska ja kaikki on mun syytä?

Toinen ect-kerta

Toinen ect on nyt takana. Olo on ollut hieman sekavampi kuin ekan kerran jälkeen. En meinaa muistaa lähiviikkojen suunnitelmia ja keskittyminen mihinkään on vähän vaikeaa. Olo ei vielä ole juuri parantunut, tosin sekin että tietää saavansa apua tekee elämästä siedettävämpää. Ensi viikoksi voi tosiaan toivoa, että tämä jotenkin muuttuisi. Sekavuuden toivoisin helpottavan, mutta kai se on joka kerta samanlaista.


On melko yksinäistä. Mies on päivät töissä eikä mulla oikein ole kavereita, kun en ole jaksanut pitää ihmissuhteita yllä.