Kevät oli raskas. Uusia lääkkeitä on kokeiltu. Ei auta. Yli vuosikymmenen olen yrittänyt elää rikkinäisen mielen kanssa. Niinpä on päädytty tähän. Eilen alkoi sähköhoito. Jos jotakuta kiinnostaa, niin voin yrittää kirjoitella hoidosta.
Ensimmäinen kerta oli pelottava. Mua itketti. Joku mukana olleista otti kädestä kiinni ja silitti. Tunsin itseni pieneksi ja yksinäiseksi.
Herätessäni olo oli sekava. Ohimoihin sattui. Itketti ja taas joku vakuutteli, että kaikki on hyvin. Jalat tuntuivat huterilta.
Tänään lihaksia on särkenyt, erityisesti selkää, kaulaa ja niskaa. Huomenna on edessä toinen hoitokerta. Ei pelota yhtä paljoa. Jopa odotan, että saan hetkeksi tajun kankaalle. Ei tarvitse suorittaa, ei ajatella.
