Kirjoittaminen on käynyt pari kertaa mielessä, mutta en ole jaksanut kasata ajatuksiani. Edellisen jälkeen olen vihdoin saanut tutkinnon kasaan ja nyt on vaan töitä. Valmistuminen ei ole helpottanut oloa. Masennuksen kanssa seilaan matalan ja vielä matalamman olon kanssa. Sosiaalinen elämä on työn ja muiden vakimenojen varassa. Terapiaa on pitkästä aikaa kerran viikossa. Viiltely on karannut käsistä. Taas. Ja tällä kertaa en ole pysynyt pienissä tai yksittäisissä, jolloin ne ei parannuttuaan ole kovin arveluttavia. Ei, nyt kai on tiedossa sellaiset arvet, ettei jää epäselvää. Yritän kyllä rasvailemalla minimoida vahinkoja.
En nytkään jaksa tämän suurempia kirjoittaa, kun ajatus ei toimi.
