Äkkiä on tullut valtava tarve kirjoittaa, kuten näiden tekstien ilmestymisestä huomaa. Kirjoitan enimmäkseen kännykällä, joten pituutta teksteille ei tule ihan hirveästi.
Anonyymi kysyi heinäkuun alussa kommentissaan millaisena olen kokenut psykoterapian. Jossain vaiheessa aion palata tähän enemmän ja kirjoittaa postauksen aiheesta, jonkinlaisen muistelun koko tähänastisesta terapiasta. Lyhyesti voin sanoa sen, että en jättäisi terapiaa väliin, jos voisin valita uudestaan. Rankkaa on ollut, mutta uskon, että asiat olisi menneet huonommin ilman terapiaa.
Viime yönä nukahdin joskus neljän jälkeen. Nousin joskus puoli yhdeltätoista, unta tuli kuutisen tuntia. Se ei riitä mulle, tarvin yhdeksän tai kymmenen tuntia. Kuitenkin nytkin välttelen nukkumaanmenoa, koska pahin ahdistus iskee silloin kun ei ole muuta tekemistä kuin ajatella. Toivon vaan että telkkarilla riittää tarjontaa kunnes olen tarpeeksi väsynyt. Jos voisin, antaisin itseni nukahtaa telkkarin ääreen, mutta se tarkoittaisi sohvalla nukkumista. Jo nykyisillä tavoillani mies joutuu menemään nukkumaan yksin, en haluaisi laittaa häntä heräämäänkin yksin.
Kirjoitushalun lisäksi myös itsetuhoiset impulssit ovat lisääntyneet. Ei mitään erityisen vakavaa, en tarkoita että haluaisin kuolla. Syöminen väheni aika yllättäen, tosin vasta tässä on muutama päivä mennyt. Haluan laihtua. Katselin joitain vanhoja kuvia, ja inhottaa tietää, että olen vain parin kilon päässä niistä. Haluan pudottaa viisi kiloa. En tiedä kuinka pysyvästi siinä onnistun, vuosi sitten olin siinä painossa. Harkitsen kaloreiden laskemista ja rajoittamista. Yläraja 1500, tyytyväisyysraja 1200.
Pieni varoitus: loput tästä postauksesta on asiaa viiltelystä.
Laihduttamisen lisäksi kaipaan viiltelyä. Sen avulla saan paniikin ja ahdistuksen loppumaan. Ahdistus häviää, kun annan itselleni luvan viiltää. Lupaan sisältyy myös toteutus. Kesällä tein vihannesveitsellä yhden haavan. Ei edes vuotanut verta, mutta revin sitä sen verran, että pysyvä arpi jää. Muistan vain katselleeni avattua ihoa ja olleeni rauhallisempi. Ja kaikki vain siksi, että saisin soitettua yhden puhelun.
Toissapäivänä hajotin shaverin ja tein muutaman haavan. Vaikka olen viillellyt satunnaisin väliajoin kahdeksan vuoden ajan, teen edelleen pinnallisia ja lyhyitä viiltoja. Toissa-aamuna heräsin ahdistuneena ja masentuneena, ja kun suihkussa vain itkin, päätin viiltää. Itku loppui, ahdistus väheni, hetkeksi. Heitin hajotetun shaverin paperiin käärittynä roskiin. Nyt kävin onkimassa terät takaisin talteen. Viiltely koukuttaa, ja nyt tekisi mieli, vaikkei suurta ahdistusta olekaan. Yksi pieni, vähän verta, vähän poissaoloa todellisuudesta. Pakokeino. Hätäuloskäynti palavasta huoneesta, mutta se ei vie ulos, vaan viereiseen huoneeseen. Ja se seuraavakin huone syttyy vielä palamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti on suuri ilo.