Istun kirjastossa. Halusin saada kirjoitettua opiskelujuttua, mutta en pääse liikkeelle. Osittain tämä johtuu siitä, että ahdistaa, enkä saa ajatuksia koottua. Toisaalta mulla ois ehkä idea lähestymistavaksi tuohon työhön, tarttis vaan katsoa oisko toisessa lähdemateriaalissa siihen apua, mutta se lappu, jossa toisen materiaalin otsikko ja kirjottaja ois, on kotona, enkä muista mitään siitä. Joten en voi nyt katoa oisko siitä apua. Jos ei ole, mun täytyy kysyä kurssin vetäjältä, jos sillä ois ideaa toiseksi lähteeksi. En viitsi kysellä turhaan. Ja nyt kun olen ehkä päättänyt, etten tänään kirjoita tuota tekstiä, siihen palaaminen tuntuu ikävältä. Enkä ole blogiakaan hetkeen kirjoittanut, joten ehkä nyt kirjoitan tätä. (Lisäksi mulla on jo työpäivä takana, jos lisää syitä opiskelemattomuudelle haluan kaivaa.)
Melkein kahteen viikkoon en ole kirjoittanut. Tässä välissä olen ehtinyt olla enemmän ja vähemmän ahdistunut. Enemmän ahdistuneena hetkenä päätin vähentää opiskelua ja vähemmän ahdistuneet hetket seuras sitten tuosta päätöksestä. Jäljellä oleva opiskelumäärä ahdistaa myös, eli en mä täysin siitä päässyt, vaikka vähensinkin. Liikunta on ollut jopa mukavaa, sellainenkin mistä en yleensä oo niin tykännyt. Mukavaa siksi, että oon jaksanu treenata, ja lopputuloksena jaksan saman treenin paremmin. En oo ihan täysin kuollu treenin jälkeen, eikä mun tarvi hengähtää välillä, niin kuin alussa.
Syömisen rajoittaminen tuntuu kokoajan vaan ikävämmältä, varsinkin niinä päivinä kun en liiku. On tosi vaikea pysyä rajojen alla, ja jos en liikkumalla oo saanu lisää kaloreita, käyn yleensä nälkäisenä nukkumaan. Varmaan nostan tota määrää, mutta jotenki haluan tehdä sen vasta loppuviikosta, ku tulee kahdeksan viikkoa täyteen tällä rajalla. Ja jos oikeesta terveellisestä painonpudotuksesta puhutaan, ni mun pitäiski syödä enemmän, koska mulla on niin vähän pudotettavaa jäljellä. (Ihan ku mulla mitään pudotettavaa ois alun perin ollukaan.) Joskus on myös pakko nostaa kalorimäärä vastaamaan kulutusta, ja se on ehkä parempi tehdä vähitellen.
Välillä iskee kaupassa ahdistus, kun tuntuu ettei mitään saa syödä. Varsinkaan mitään hiilaripitoista, rasvoja on sentään helppo vältellä. Mutta sokeri ja viljat, ei hitto mun tekee usein mieli leipää. Ja keksejä ja pullaa, ja leivoksia.. Arh, onko kaikessa hyvässä pakko olla 500 kaloria sadassa grammassa? Eihän tollasia ruokia vois syödä ku joku kymmenen grammaa, ja mistäs sais ostettua niin vähän. Hedelmät ja vihannekset on hyviä, mutta ku ne on lähes ainoa, mitä voi syödä niin paljon, että oikeesti menee nälkä, ni niitä tulee sitten syötyä aika paljon. Ja oikeesti, nekin alkaa tökkiä. Sanoin itelleni aloittaessani tän, etten rupea puhumaan ”turvaruuista” tai muutenkaan tekemään syömishäiriöratkasuja, mutta ehkä tässä on kuitenki käyny toisin. Mulla on päässä lista asioista, joita voin ostaa kaupasta ilman paniikkia. Mä en syö vaikka ois nälkä, jos kalorit on täynnä. Tai jos syön, niin sen ruuan pitää olla jotain terveellistä, käytännössä vihanneksia. Ja lisäks mun pitää perustella itelleni, että vaikka en oo liikkunu juuri, niin oon tehny jotain fyysisempää hommaa, että saan syödä. Mä oon muutaman kerran ahdistunu kaupassa, ku ei ookaan löytyny just sitä mitä halusin, sitä minkä laskin olevan kalorien puolesta hyvä. Mua ahdistaa ku tekee mieli jotain hyvää, mutta tietää, että sitten loppuu kalorit ennen ku tulee ilta. Kai mun on pakko nostaa sitä kalorirajaa ennen ku tää menee täysin yli.
Mä en oikein jaksa ajatella muuta ku ruokaa, koska se muu ois sitte koulujuttuja, ja ne ahdistaa liikaa. Tai jos ajattelisin jotain turhaa ja kivaa, mulla ois huono omatunto, ja se ahdistais. Gah, mä en jaksa aina ahdistua! Mene pois tyhmä häiriö, en oikeesti jaksa. Ja rakas yliminä, olet hieman liian äänekäs ja määräilevä, ja muutenkin voisit vähän hellittää. Et sä katoa, vaikka et ois aina äänessä.
